Odotin innolla iltaa. Eräs hyvä ystäväni, jonka olin tuntenut lapsesta asti, oli tulossa kyläilemään pitkästä aikaa minun ja mieheni luokse. Olin varautunut iltaan hyvällä ruualla ja muutamalla viinitonkalla. Mieheni oli tuntenut ystäväni vasta muutaman vuoden, mutta piti tästä kovasti. Tulimme kaikki hyvin juttuun ja olimme samalla aaltopituudella. Joten kun perjantai koitti, olin innoissani tulevasta viikonlopusta ja lähdin töistä hieman aikaisemmin voidakseni hakea ystäväni juna-asemalta. Jälleennäkeminen oli lämmin; halasimme toisiamme pitkään, eikä puhumisesta ollut tulla loppua ajaessamme kohti kotia.

Ilta sujui rattoisasti. Kertoilimme kuulumisiamme ja viinitonkan tyhjetessä muistelimme menneitä entistä enemmän. Kävimme läpi vanhat poikaystävät, ensimmäiset kerrat ja ensimmäiset vakavat suhteet. Mieheni oli erityisen kiinnostunut ekoista kerroistamme, ja toki kerroimme hänelle kaiken minkä hän halusi tietää. Puhuimme myös paljon sen hetkisistä tilanteistamme. Ystäväni oli sinkku ja vietti villiä sinkkuelämää minun taas eläessä rauhallista avioelämää mieheni kanssa. Ystäväni yllätti meidät kertomalla, ettei ollut aivan varma, pitikö hän miehistä vai naisista. Yritin pitää naamani peruslukemilla ystäväni kertoessa ensimmäisestä seksikerrastaan naisen kanssa; minun salainen haaveeni oli nimittäin jo kauan ollut seksin harrastaminen naisen kanssa. Olin luullut olevani hetero, mutta aika ajoin rakastellessani mieheni kanssa fantasioin naisista: heidän kauniista vartaloistaan, täyteläisistä rinnoistaan ja kauniista pilluistaan. Ystäväni tuntui myös haltioituneen naisellisista puolista. Hän kertoi seksin olevan mahtavaa naisen kanssa, tosin hän kaipasi rinnalle myös miehistä puolta. Ystäväni kertoessa mieltymyksistään en voinut olla huomaamatta mieheni kiinnostunutta ilmettä. No, kukapa mies ei olisi innostunut ajatellessaan kahta naista lakanoiden välissä! Kellon ollessa reippaasti yli puolen yön vetäydyimme kaikki nukkumaan, minä mieheni kanssa makuuhuoneeseen ja ystäväni vierashuoneeseen.

Heräsin aamulla lievään päänsärkyyn. Hiivin aamutakissani kylpyhuoneeseen ottamaan särkylääkkeen. Ihmetyksekseni kylpyhuoneesta kuului jo veden lorinaa. Koputin oveen ja huhuilin ystävääni. En saanut vastausta ja avasin oven. Kylpyhuoneessa oli höyryistä, ja kuulin ystäväni hyräilevän suihkussa. Astelin lähemmäs suihkua samalla ystävääni huudellen, ettei hän pelästyisi yllättävästä tulostani.

– Susa, se olen minä vain, älä pelästy! huutelin samalla kun lähestyin suihkua.

– Ai moi, huomenta! Susa huusi iloisesti ja veti suihkuverhon sivuun.

Jäin tuijottamaan Susan vartaloa. Se oli todella hyvässä kunnossa, kauniin naisellinen isoine rintoineen ja leveine lantioineen, mutta samalla todella hoikka ja äärimmäisen seksikäs. Susan märät tummat kiharat olivat osittain rintojen päällä, ja alapään tumma karvoitus oli ajeltu seksikkääksi viivaksi. Tuijotin varmasti hetken liian kauan ja menin hämilleni. Olin kääntymässä pois nolona pahoittelujani mutisten, kun Susa huikkasi:

– Älä nyt vielä mene, tule mun kanssa aamusuihkuun! Jähmetyin kuultuani Susan ehdotuksen. Mielessäni vilisi miljoona ajatusta, päällimmäisenä pelko, mutta sitten ajattelin asiaa toiselta kantilta. Saisin kokeilla fantasiaani turvallisesti kotona, tutun ihmisen kanssa. Käännyin Susaan päin ja hymyilin. Hän vastasi hymyyni ilkikurisesti, ja hänen ilmeensä muuttui ilahtuneeksi, kun pudotin aamutakin päältäni.

Astuin lämpimän suihkun alle Susan viereen. Olin vielä hieman hämilläni ja annoin veden valua kasvojeni yli. Kun sain silmät auki, näin Susan seisovan edessäni katsellen minua ihastuneesti. Yllättäen en tuntenut enää pelkoa enkä jännitystä. Päinvastoin, tunsin kuinka kaikki haluni heräsivät ja mieleni paloi päästä tutustumaan naisen vartaloon lähemmin.

– Saanko mä koskea sua? kysyin Susalta.

– Sä saat koskea mua just sieltä mistä ikinä haluat, ystävä hyvä, Susa sanoin nauraen.

Kohotin kättäni varovasti ja otin Susan rinnan käteeni. Hyväilin rintaa varovasti, leikittelin nännillä ja lopulta rohkaistuin ottamaan nännin huulieni väliin. Miten tunsinkaan pilluni sykkeen! Tämä oli paljon kiihottavampaa kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Käteni alkoivat vaellella Susan vartalolla levottomasti, silittäen kiinteitä pakaroita, hyväillen suuria rintoja, lopulta eksyen jalkoväliin. Näin Susan olevan kiihottunut. Hän hengitti raskaasti silmät kiinni ja nautti kosketuksestani. Muistelin mikä minusta tuntuu hyvälle sängyssä ja aloin hieroa hitaasti Susan klitorista. Se tuntui oudolta, niin erilaiselta kuin seksi mieheni kanssa, mutta todella hyvältä. Vaikka en tehnyt muuta kuin hyväilin Susaa, tunsin itse kiihottuvani enemmän kuin koskaan. Suihku valui takanamme, kun hieroin toisella kädellä Susan pillua ja toisella kädellä hyväilin hänen rintaansa. Susa voihki ja hänen vartalonsa liikkui kättäni vasten. Nojauduin suutelemaan hänen niskaansa ja samalla tunsin Susan saavan orgasmin. Hän vavahteli ja nojautui minua vasten. Nostin hänen leukaansa ja suutelin häntä pitkään. Tunsin olevani kiihottuneempi kuin aikoihin. Pilluni sykki ja oli turvonnut, enkä malttanut odottaa omaa tyydytystäni.

– Se tuntui todella hyvältä, odotapas vain kun mä pääsen sun kimppuusi, Susa kuiski korvaani. Hän lipoi korvaani ja kaulaani kääntäen minut samalla selin. Hän jatkoi kaulani näykkimistä samalla kun ujutti molemmat kätensä rinnoilleni. Susan kädet ja kuuma vesi rinnoillani saivat minut voihkimaan. Tämä oli jotain mitä en ennen ollut tuntenut. Pitkät, kapeat sormet nänneilläni ja pehmeät huulet kaulallani saivat minut kiemurtelemaan. Tunsin selässäni Susan kovettuneet nännit ja työnsin takamustani häntä vasten. Susa otti suihkun pidikkeestään ja sääti sen osoittamaan suoraan pilluuni. Voihkaisin ja levitin jalkojani. Susa alkoi liikutella suihkua ylös alas, samalla hieroen rintojani. Tunsin olevani taivaassa ja halusin lisää. Vein käteni Susan pakaroille ja puristin niitä lujaa. Samoin Susa kovensi otettaan rinnoistani, ja suihku alkoi tehdä nopeampaa liikettä. Suihkun paine tuntui pillussani äärettömän hyvältä, paine osui suoraan häpyhuulteni väliin ja helli klitoristani aivan uudella tavalla. Välillä Susa nosti suihkun rinnoilleni niin, että paine osui ihanasti nänneihini. Samalla Susan taitavat sormet kaivautuivat pilluuni, hieroen ja hellien.  Susa kieritteli sormiaan klitorikseni ympärillä kiivaasti, ensin yhdellä sormella ja sitten kahdella. Juuri kun luulin, ettei mikään voisi tuntua enää paremmalta, Susa ohjasi suihkun tulemaan takaapäin jalkojeni välistä. Levitin jalkojani automaattisesti, ja vesi pääsi virtaamaan vapaasti koko alapäähäni.

– Susa, mä tulen pian, tää tuntuu niin hyvältä, mutisin samalla kun orgasmin aallot alkoivat viedä minua mukanaan.

Yllättäen Susa lopetti, sammutti suihkun ja painoi minut kylmää kaakeliseinää vasten.

– Jos tuo tuntui susta hyvältä, niin odota, että mä nuolen sua, Susa kihersi ja kyykistyi eteeni hyvin eroottisella tavalla: jalat juuri sopivan leveästi, jotta sain ykkösluokan katsomopaikan hänen pilluunsa.

Hän otti kiinni pakaroistani ja alkoi pitkin hitain vedoin nuolla pilluani. Tartuin Susan pitkiin hiuksiin. Miten hyvin hän osasikaan nuolla! Tuntui kuin hän olisi tiennyt tismalleen, mistä haluan hänen nuolevan. Tunsin pilluni turpoavan entisestään ja aloin levottomasti hyväillä nännejäni. Ei kestänyt kauaakaan, kun tunsin orgasmin tulevan. Myös Susa huomasi reaktioni ja hidasti tahtia. Hän lipoi pilluani pitkin, tuskastuttavan pitkin vedoin, saaden minut kiemurtelemaan. Hitaasti, lipaisu lipaisulta Susa johdatti minut kohti huippua. Orgasmin tullessa se sai minut melkein tainnoksiin; puristin Susan hiuksia toisella kädellä ja pidin kiinni seinästä toisella. Tämä oli uskomatonta! Vilkaisin Susaa raukeasti ja huohottaen. Hän heitti päätään taakse ja nauroi:

– No, joko uskot, että seksi naisen kanssa voi olla jotain uskomatonta?

En vaivautunut edes vastaamaan, vaan nojasin takaraivoni kylmään kaakeliin. Saatuani hengityksen tasaantumaan nostin pääni ja katsoin ovelle. Se oli raollaan, ja mieheni seisoi ovenraossa housut auki, kova kalu kädessään silmissään ennennäkemättömän kiihottunut katse. Susa oli edelleen kyykyssä edessäni ja katsoi myös ovelle. Nähtyään mieheni hän huikkasi:

– Huomenta, tahdotko tulla meidän kanssamme aamupesulle? Täällä olisi kaksi raukeaa naista valmiina pesemään selän. Sanottuaan tämän hän katsoi minuun päin ja hymyili. Vastasin hymyyn ja katsoin miestäni viettelevästi.

– Kulta, tuu tänne vaan, oikeastaan just sua me kaivattiinkin…

SOITA HETI
Kuuntele lisää eroottisia tarinoita - anna Suoralinjan tyttöjen kertoa omat suosikkitarinansa... Melkein jokainen tyttö on kirjoittanut oman tarinansa sinun kuunneltavaksi.

SOITA HETI
SOITA 0700 19 2345
Kuuntele lisää eroottisia tarinoita - anna Suoralinjan tyttöjen kertoa omat suosikkitarinansa... Melkein jokainen tyttö on kirjoittanut oman tarinansa sinun kuunneltavaksi.

SOITA 0700 19 2345